maanantai 18. marraskuuta 2013

Kotipostaus number 2

Pitkän kotipostaus tauon jälkeen, jatkamme Alexsandran huoneesta. Itse henkilökohtaisesti tykkään huoneesta todella paljon. Se on niin rauhallisen hempeä ja niin huippu ! Kuvista ei edes voi nähdä minkälainen tämä on luonnossa. Huoneen järjestys on muuttunut parikin kertaa, mutta tähän ratkaisuun olen kaikista tyytyväisin ! :)


Pinnasänky on ikeasta. Ostimme sen jo ennen Altsun syntymää, kun asuimme pienemmässä asunnossa. Jos olisimme tienneet, että saamme pienelle oman huoneen, olisin ostanut valkoisen pinniksen. Mutta kyllä tämä ajaa asian, ja sitten joskus kun hommataan isojen tyttöjen sänky, se voisi olla valkoinen tai joku hempeämpi sävy. 


Matotkin ostettiin ikeasta ennen pienen syntymää ja sopivat huoneeseen kun nakutettu ! Huone on pieni, mutta silti sopiva. Leikki tilaa on ihan riittävästi. Lamppu on myös ikeasta. Se on vaaleanpunainen kun valo on päällä, kun valon sammuttaa se on valkoinen. Tuning lamppu, hih !


Nojatuoli on Kriden, sai sen synttäri lahjaksi pari vuotta sitten vanhemmiltaan. Se sopii mainiosti Altsun huoneeseen, ilman sitä, siellä olisi jotenkin autiota. Huone ei ole täyteen ahdettu, eikä myöskään tyhjä, just eikä melkeen täydellinen ! Sängyn päätyyn olen laittanut enkeli kortteja, suojelemaan pientä. Nekin tuovat sellaisen hempeän ja rauhallisen tunnelman huoneeseen.


Sängyssä on jos jonkinlaista kaveria. Ison jätti koiran ostin raskauteni alussa Altsulle. Oli vaan pakko ostaa, "jos sitä ei sitten enään myöhemmin saa". Leobardi pullukka masu on minun pehmolelu, jonka olen antanut pienelle :) Suomi-pupu on viime joululta, jonka Kriden äiti antoi pienelle lahjaksi (vaikka siis masussa olikin) :) Punainen apinapapina on Altsun mielestä jännä. Sitä räplätään aina ennen nukkumista ja unien jälkeen. Liilasta perhosesta kuin vetää, kuuluu ääntä, huuuu !
Murusen unipupu <3 On kulkenut syntymästä lähtien pienen mukana ja se kainalossa myös nukahdetaan ja herätään :) JEEEEE, vihdoinkin sain vähän aikaa sitten ihanista ihanimman sisustustarran Altsun seinälle !!!! <3 Ihan huippua ! I love it !


Alexsandran hyllykkö, jossa on hoitopöytä samassa. Hoito osan saa pois, siinä vaiheessa, kun ei enää mahdu siihen. Sitten siitä tulee normi hyllykkö, ihana tämäkin ! Ja ikeasta ylläri. Vaippa roskis vaipan vaihto pisteen vieressä. Täytyy usein vaihtaa roskista, ettei jää haisemaan. Radio, jossa soi suomipoppi koko ajan. Illalla nukkumaan mentäessä laitetaan unicd soimaan. 


Hyllykössä on vaippojen lisäksi muunmuassa, synnärille tuotu auto. Silloin siinä oli vielä kukat, nyt ne ovat kuivahtaneet. Kummilusikka, joka on vaaleanpunaisessa rasiassa. Pikkuiset kengät, jotka myöskin saatiin synnärillä. Sylikummin antama pieni sormus, joka myös on rasiassa turvassa :) 




Tälläinen tämä meidän prinsessan huone oli. Mitäs tykkäsitte? :)







2 kommenttia:

  1. Uusi lukija ilmottautuu! Tosi kiva blogi sulla <3 Vieraile myös minun blogissani: http://bytiahenriikka.blogspot.fi/

    Olen nuori suunnittelija ja aloittava yrittäjä, kirjoitan sisustuspainoista lifestyle blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ! :) mäpäd käyn kurkkaamassa sunkin blogia, kunhan kerkiän :)

      Poista