keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Neuvola kuulumisia

Eilen Alexsandralla tosiaan oli se 8kk lääkäri ja neuvola käynti. Ensinnäkin lääkäri oli myöhässä yli kymmmenen minuuttia, ei ole mikään ylläri sinäänsä. Ja siihen päälle, se käynti ei kestänyt kuin maximissaan 5 minuuttia. Eli ihan turha käynti. Lääkäri vain kysyi esimerkiksi "istuuko" "karsastaako" jnejne, ja minä vastaan "joo" "ei" jnejne. Hän ei edes kokeillut mitään testejä eikä itse katsonut, miten lapsi kehittyy. Keuhkot sentään kuunteli hätäsesti ja korvat katsoi. Mutta siitä käynnistä jäi kyllä todella tyhmä fiilis.. Onneksi seuraava kerta on vasta hamassa tulevaisuudessa.
 
Lääkäri käynnin jälkeen oli normi neuvola. Punnittiin ja katsottiin pituus ja höpöteltiin kaikkea mitä Altsu osaa, ja miten meillä on mennyt. Se on kiva, kun neuvolatätiä kiinnostaa myös vanhempien hyvinvointi ja kuulumiset. Mutta nyt siihen;
 
 
Mitä Alexsandra osaa
 
Oppi kuuden kuukauden iässä itse istumaan
Oppi kuuden kuukauden jälkeen konttaamaan
Nyt jo konttaa hirveetä vauhtia, ettei perässä meinaa pysyä
Nousi itse seisomaan tukea vasten seitsemän kuukauden iässä
Kävelee tuen kanssa/tukea vasten
Pysyy jopa minuutin seisomassa ilman tukea
Pinsetti ote tulee
Osaa ilmaista itseään, suuttuu helposti
Ymmärtää EI sanan (nauraa päälle)
.....Jotain ihan varmasti unohtui....
 
 
Neuvolakortti merkinnät
 
25.02.2014
"kasvaa hyvin. Kehittyny --------. Sydän ja keuhkot ok. Suojelureaktiot ok. --------. Ei karsasta -------- ok." Niinkuin näkyy, en saanut lääkärin kirjoituksista mitään selvää..
 
 
Paino: 8275g (7875g)
Pituus: 70,5cm (67cm)
Päänympärys: 44,5cm (43,5)
 
 
Hienosti kasvaa ja kehittyy, meidän isotyttö <3 Saatiin jopa kehuja neuvolatädiltäkin, kuinka nopeasti Altsu kehittyy, kuulemma liiankin nopeasti, hih.













 
 
 
 
 
 
 
 
 

 



lauantai 22. helmikuuta 2014

Murunen 8kk !

Alexsandra tänään tasan 8kk ! Mittoja ei ole vielä antaa. Neuvola vasta ensi viikon tiistaina. MUTTA vielä ainakin sadannen kerran, mihin tää aika oikeen menee ?? Vastahan Altsu oli iiihan pieni sylivauva ja nyt jo osaa vaikka ja mitä ! Kerrotaan sitten neuvola kuulumisien yhteydessä mitä tämä prinsessa oikeastaan jo osaa. Todella nopeasti kehittynyt, sen voin sanoa ! Tänään pidettiin ulkoilu päivä, käytiin keinumassa ja pidettiin hauskaa, niinkuin kuvista näkee. Tänään illalla vuorossa putousta, kaikki telkkarin ääreen klo 19:30 ;)


















Pikapikaa

Pikapostaus kännykällä! Tässä on ollu hirveesti menoa ja meininkiä ja myös laiskuutta. Eilen lähettiin Altsun kanssa viikonlopuksi reissuun. Siitä sitten enemmän viikonlopun jälkeen. Mutta sen voin sanoa, että ihan huippu viikonloppu tulossa! Minilomaa arjen keskelle. 

Ps; Torstaina saapui ihana turvaistuin ihanalle prinsessalle!







Ihanaa viikonloppua kaikille ihan tasapuolisesti !! :)

tiistai 18. helmikuuta 2014

Sairastupa

 
 
Viime postauksesta on jo melkein  viikko aikaa. Syy tälle pikku tauolle on se, että ollaan kaikki täällä vähän sairasteltu. Viime postauksessa kerroin itse olevani kipeä. Masutauti vaivasi. Noh perjantaina tauti iski Alexsandraankin ! Kuumetta oli lähemmäs 39 ja paska suoraan sanottuna lensi ! Illalla annoin nestemmäistä panadolia, ja ne tietysti tuli järkyttävänä oksennuksena ulos. Suoraan äidin päälle ja lakanoille, nice. Ja mikä parasta, ne olivat viimeiset särkylääkkeet. Onneksi Kride lähti varmuuden vuoksi apteekkiin hakemaan pienelle lääkettä, keskellä yötä. Me laitettiin Altsun pinnasänky meidän sängyn viereen. Koska äiti oli vähän paniikissa toisen oksentelusta. Sain itse mielenrauhan siitä, että pieni on lähellä, eikä omassa huoneessa. Mitä jos se oksentaakin yöllä, enkä kuule/näe sitä ? Eli ihan vain varmuuden vuoksi pieni nukkui kipeänä meidän huoneessa. Lähellä  vanhempia.





 
Yö ei tosiaankaan mennyt niinkuin elokuvissa ! Altsun mielestä oli vissiin niin jännää  nukkua äitin ja isin kanssa. Pienen oli aivan pakko kurkkia koko aika laidan yli ! Oli vähän spookya herätä keskellä yötä siihen, kun pieni tuijottaa ja virnuilee sängyssään. Kerran annoin maitoakin, ettei pääse nestehukka tulemaan. Vettä ei huolinut. Nesteytys on erittäin tärkeää kun pieni on kuumeessa, plus että oksentelee. Ja varmaan miljoona kertaa nuosin laittamaan tyttäreni takasin  selellään ja eikun uudestaan seisomaan. Onneksi tälläisiä öitä ei ole kuin tooooodella harvassa. Ja tästä lähtien, vaikka pieni olisi kipeä, en ota pinnasänkyä meidän sängyn viereen. Siinä ei kukaan nuku, paitsi isimies. Aamulla pienelle oli tullut joku ihme parantuminen !
 
Nyt tuli ajatuskatko.. Miten ihmisen muisti voi katkeilla näin pahasti ?! Yritän tässä miettiä, mitä tuli viikonloppuna tehtyä ? :D
 
Aaiivaan ! Meidän oli tarkoitus lauantaina käydä Kriden ukilla, mutta sairasteluiden takia jäimmekin vain kotiin. Kride lähti autotalliin tuunailemaan mun autoa ja me Altsun kanssa jäimme sohvalle löhöilemään. Onneksi ihana rakas pikkusiskoni tuli piristämään meitä <3
 Illalla oli meidän saunavuoro ja uskaltauduimme sinne. Se on meidän koko perheen yhteinen juttu ! Me kaikki nautimme saunomisesta ! Altsukin on niin  innoissaan jo hississä, kun tietää varmasti että "jes, nyt päästään saunomaan". Otimme pienelle kylpyammeen mukaan, siinä se pikkuinen istuskeli/riehui. Meno oli aikamoinen ! Illalla saunan jälkeen katselimme putousta ja rentouduimme.






 

 

 

 

 







 




 
Eilen oli Altsun kummitustäti kyläilemässä ! Käytiin ikeassa pyörimässä ja syötiin hodaria ;D Mun äitikin tuli iltapäivästä käymään. Muuten olikin taas semmoinen rento päivä. Ei liikaa tekemistä, mutta kuitenkin jotain.
 
Tänään on suunnitelmat  vähän hakusessa vielä. Autotalliin ? Kavereiden kanssa kahville ? Vaiko kenties molempia ?
 We see !




 
 
 
 
 
 


torstai 13. helmikuuta 2014

Mama sairastaa...

Kyllä vain. Tämä äiti on ihan vuoteen oma. Eilen aamulla se alkoi. Oksennus tauti.. HYI sanon minä ! Kaikista ällöttävin ja kamalin tauti ! En vaan kestä sitä, en sitten millään. Mikään ei pysynyt sisällä, ei edes mehu. Mulle tarjottiin apua, ja onneksi tartuin siihen ! Kride vei Altsun muutamaksi tunniksi vanhemmilleen hoitoon. Sain nukuttua jopa neljä tuntia ! Katkonaistahan se uni oli, mutta sentään sain levätä ihan rauhassa.
 
Tänään olo on kuitenkin jo parempi, onneksi ! Se olo oli jotain ihan sanoin kuvaamatonta. Olen pystynyt jopa syömäänkin tänään. Alkoihan tässä jo nälkä ollakkin kun ei eilen voinut laittaa mitään suuhun.
 
Tekstin jälkeen kuvia tältä viikolta ja tästä päivästä. Muunmuassa  kauppareissu kuvia. En  tajua miten näitä kuvia aina kertyykin näin paljon. Mun seuraava kalliimpi hankinta on todellakin kunnon kamera ! Otan nimittäin kaikki kuvat mun iphonella. Joojoo, kyllä nääkin kuvat kelpaa. Mutta musta ois paljon kivempi kattoa todella hyvä laatuisia kuvia.
 
Tänään vielä jatkuu  mun kotona löhöily. Vaikka olo onkin parempi, niin ei se kuitenkaan mun normaali ololta tunnu. Kipeys  on ainakin hyvä syy  vain lepäillä ja kattoa telkkaria. Ja  älkää nyt luulko, etten Altsun kanssa olisi. Tottakai mä syötän sen, vaihdan vaipan, viihdytän ja pidän huolta, että pikkuisella on kaikki hyvin.