maanantai 26. toukokuuta 2014

PoKs taas !

Sunnuntaina pyörähti käyntiin 17. raskausviikko ! Huhu huh sanon minä.
Tänään oli minun toinen neuvola käynti. Ei siellä mitään uutta ollut, kun ekasta raskaudesta on vielä kaikki niin hyvin muistissa. Lääkäri käynti on parin viikon päästä ja kolmas neuvola vasta sitten heinäkuun puolessa välissä.
 
Masussa tapahtuu koko ajan uusia asioita. Liikkeet olen tuntenut jo muutaman viikon, oisko 12-13 viikolta asti. En päivittäin, mutta pieniä elon merkkejä olen saanut. Nyt liikkeet ovat vain voimistuneet ja olen jopa nähnyt potkuja mahan päältä !! Jännää miten tämä toinen raskaus on näin erilainen, mutta kuitenkin niin samanlainen. Tässä vaiheessa aloin viimeksi vasta tuntemaan liikkeitä, nyt jo näen. Oireita ei ole, paitsi hirveä väsymys ja päänsärky. Ainiin, onhan mulla 24/7 kauhea nälkä ! Voisin syödä koko aika, mutta sitä en kuitenkaan tee, kiloja tulisi varmasti aivan liikaa. Yritän syödä suht terveellisesti ja monipuolisesti, että minä ja pieni mini saataisiin tarvitsemamme vitamiinit jne.
 
Neuvola kortti merkintöjä 26.5.2014
 
Raskausviikko; 16+1
Paino;57.4
Verenpaine; 112/67
Hemoglobiini; 118
Vauvan sydämen syke; 146
 
 
 
 
SIKIÖ
Tämän viikon alussa sikiö on 14 viikkoa vanha. Pystysuora vako ylähuulen yläpuolelle tulee näkyviin tällä viikolla. Jalat saavuttavat kädet kehityksessä, ja ovat tästä lähtien pidemmät. Vilkkaat liikkeet tulevat koko ajan paremmin koordinoitaviksi.
Sikiö nielee lapsivettä ja pissaa sen sitten takaisin lapsiveteen. Osa jäteaineista alkaa kerääntyä suolistoon. Eikö olekin ihmeellistä, että sikiö voi jo nyt imeä, niellä, pissata, tehdä hengitysliikkeitä ja liikuttaa itseään?
 

Sikiön paino: 135
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 11,5 cm
Koko pituus: 16 cm
 
NAINEN 
Odotat jo varmaan merkkiä lapsen liikkeistä... Naiset, jotka ovat synnyttäneet aikaisemmin, saattavat tuntea ensimmäiset pienet liikkeet. Jos tämä on ensimmäinen lapsesi, voi vielä mennä muutama viikko ennen kuin tunnet mitään.
Ensimmäisillä kerroilla liikkeet ovat niin heikkoja, ettet ehkä tunnista niitä. Jotkut kertovat sen tuntuvan pienen kalan evän hipaisulta, toiset taas ilmakuplan puhkeamiselta. Mutta jännittävää se on! Varaa hieman aikaa, kun käyt illalla nukkumaan ja makaa hiiren hiljaa. Saatat hyvinkin tuntea sikiön liikahduksen...
Näihin aikoihin on melko tavallista tuntea kipua nivusissa. Kipu saattaa säikäyttää, sillä se voi olla voimakastakin, mutta yleensä aihetta huoleen ei ole. Syitä kipuun on monia, se voi olla lähtöisin esimerkiksi kohdun lantioon kiinnittävistä jänteistä, jotka venyvät kohdun kasvaessa. Voit tuntea jännekipua muun muassa tehdessäsi äkkinäisiä liikkeitä tai aivastaessasi. Vartalon taivuttaminen eteenpäin saattaa hellittää kipua.
Pian on toisen ultraäänen aika. Yleensä ultraäänitutkimus tehdään 18. - 21. raskausviikolla ja sen tarkoituksena on sikiön kasvun tarkistus, rakenteellisten kehityshäiriöiden toteaminen sekä kromosomipoikkeavuuksien riskien arviointi. Sikiön kasvu voidaan arvioida pään läpimitan ja reisiluun pituuden perusteella. Rakennepoikkeavuuksien tutkimukseen kuuluu aivojen ja selkärangan alueen tarkastelu sekä sydämen neljän lokeron, kahden kammion ja kahden eteisen toteaminen. Myös muut sisäelimet näkyvät ultraäänitutkimuksessa. Tällä tutkimuksella voidaan todeta noin 50–60 prosenttia sikiön merkittävistä rakennevioista.
Rakenneultrassa voidaan toisinaan tehdä löydöksiä, jotka eivät sinänsä vaikuta lapsen terveydentilaan, mutta jotka voivat olla merkki lisääntyneestä kromosomipoikkeavuuden riskistä. Kromosomivikaa ei voida varmistaa ultrassa vaan siihen tarvitaan istukka- tai lapsivesitutkimus.
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti