Rakkautta ja raivoa

Voisin tuijottaa tytärtäni vaikka hamaan tulevaisuuteen ! Miten kukaan voi olla niin kaunis, söpö ja kaikkea mahdollista samaan aikaan. Ihmettelen vieläkin, miten minulle on suotu näin ihana lapsi, tytär. Tippa meinaa tulla silmään, kun ajattelenkaan miten rakas tämä pieni prinsessa minulle on. Mitä elämäni olisi ilman tätä pientä ihanuutta ?  Ei mitään ! Alexsandra on tuonut minun elämääni paljon sisältöä, jotain mitä ei voi tietää eikä tuntea ennenkuin itse on äiti. Tätä äidin ja tyttären välistä rakkautta ei vain voi sanoin kuvailla, tämä on jotain aivan uskomatonta. 

Tuntuu todella ihanalta kun maailmassa on yksi ihminen joka on niin kiinni minussa ja minä hänessä. Niin riippuvainen minun läheisyydestä ja rakkaudesta joka tulee täysillä sydämestäni. Tuntuu mahtavalta kun Alexsandra tulee luokseni ja antaa maailman isoimman pusun. Se kun pieni sanoo "äiti", saa minulle tipan linssiin. On ihanaa katsella kun tyttäreni on innoissaan ties mistä hassuista jutuista. Ihanaa katsoa kun pieni tanssii sydämensä kyllyydestä. Yhteiset leikki ja hölmöily hetket ovat maailman parhaita. Alexsandrasta näkee, kuinka hän nauttii ja miten onnellinen hän on touhottaessaan minun/meidän kanssa.

En ehkä kestä, kun aika kuluu niin nopeasti. Missä minun vauvani on ? Alexsandra kasvaa niin hirmuista vauhtia, etten minä pysy mukana ! Hän on niin isotyttö jo, mutta samalla niin pieni ja viaton. Kohta minulla on kaksi pientä, miten onnellinen ihminen voikaan olla näistä pienistä ihanista lapsosista. Tottakai lapsilla on huonot hetkensä ja uhmaa pukkaa päälle. Mutta on nämä lapset jotain niin ihmeellisiä. Miten ne saavatkaan äidin tunteet ihan sekaisin, rakkaudesta ja raivosta. 

Mitä mullistavaa 1 vuotiaan ja kolmen kuukauden ikäisen Alexsandran kehityksessä on tapahtunut lähiaikoina/lähikuukausina ? Ensimmäisenä tulee mieleen ruumiinosien opetteleminen. Altsu osaa näyttää missä hänen silmät, nenä, suu ja napa ovat. Ymmärtää  kun puhutaan käsistä tai jaloista. Ymmärtää todella hyvin puhetta. Muunmuassa "mennään syömään" "vaihdetaan vaippa" "missä se on?" jne, tälläisiä perus juttuja. Ymmärtää kun häntä kielletään, tai minkä takia jotain asiaa ei saa tehdä tai ottaa. Syö kaiken itse. Paitsi poikkeuksia on, jos on kiire tai ollaan kyläilemässä. Juoksee minkä kerkiää ! Nykyään myös leikkii itsekseen, joka on aivan ihanaa ! Sitä lahkeessa roikkumista jatkuikin jo todella kauan. Ihanaa välillä vaan makoilla sohvalla kun pieni leikkii itsekseen. Nytkin saan kirjoittaa blogia pienen ollessa hereillä, jotain aivan uskomatonta ! En ajatellut tälläistäkään ikinä tapahtuvan. Potalla käyntiä harjoitellaan, mutta sekin on vähän siinä ja siinä. Aletaan kunnolla harjoittelemaan sitten kahden vuoden iässä, kun rakko on kunnolla kehittynyt ja pieni osaisi jopa pidättää ja kertoa kun on hätä. Alexsandralla on nyt menossa vieläkin kunnon uhma. Huudetaan ja kiukutellaan kun jotain ei saa tehdä. Ihan pienistäkin jutuista. Äidin hermoja koetellaan mutta sitähän tämä on, yhtä vuoristorataa. Pienen on vain parasta uskoa, että vaikka äiti onkin ihana, niin periksi en anna ! Voin kertoa, että joinakin päivinä meinaa hermot pettää ja raivo pääsee valloilleen. Väkivaltaa en siedä missään määrin, mutta pieni äänen korotus on joskus paikoillaan.

Rakkautta ja hellyyttä Alexsandra saa todella paljon ! Hänen kanssaan leikitään ja hänestä pidetään hyvää huolta, maailman parasta huolta. Rajoja vedetään jo pienestä pitäen, että ne opitaan. Rajat tuo turvaa. Ei tietenkään liikaa, mutta rajoja kuitenkin. Alexsandra on parasta mitä minulle on tähän asti tapahtunut. Minun rakas pieni tyttöni ! Esikoiseni, uhmakas sellainen <3

Lapsi, joka saa hellyyttä, oppii rakastamaan.
Lapsi, jota rohkaistaan, oppii luottamaan itseensä.
Lapsi, jota kiitetään, oppii olemaan kiitollinen.
Lapsi, joka näkee annettavan omasta muille,
oppii olemaan huomaavainen.
Lapsi, joka saa tietoa, oppii tuntemaan viisauden.
Lapsi, joka elää onnellisena, löytää rakkauden.

Suski