maanantai 20. lokakuuta 2014

BABY SHOWER !!!!

Voitteko kuvitella ?! Mua on kusetettu ihan kybällä koko viime viikko ! Kride kertoi, että sillä on mulle joku ihana yllätys sunnuntaina. Joku kahden keskinen, että saataisiin viettää kahdestaan vielä aikaa ennenkuin vauva tulee. Kuvittelin, että se yllätys olisi jotain syömiseen liittyvää. Ihan perus, että mennään yhdessä syömään jne, että saadaan olla kahdestaan. Noh, koko viikon se oli selittäny mulle ummet ja lammet kaikkea. Koko aika mulla oli pieni epäilys sitä kohtaan, enkä tosiaankaan uskonut mitään, mitä se yritti mulle selittää. Tiesin, että se huijasi, mutta en tiennyt mikä oli totuus. Loppujen lopuksi mua alkoi todenteolla ärsyttämään ja ehkä vähän tieskinkin, semmosta pikkuista vitsailua/tiuskimista. 

Sunnuntai aamulla mua alkoi epäilyttämään vielä enemmän sen touhut. Kovasti piti muka siivota ja laittaa paikkoja kuntoon. Miksi jos me ollaan menossa viettämään kahden keskistä aikaa jonnekkin ?  En ihan tajunnut mitä se touhusi. Suurimmat epäilykset alkoi kun vessakin piti siivota ja koko kämppä piti hirveellä kiireellä imuroida ?! Ja kaikkien näiden ihme tekojen ja selityksien jälkeen se sai koko aamupäivän viestejä. Kriden kännykkä oli pyödällä ja näin vain nopeasti että joku outo numero laittaa pitkän viestin. Kysyin että keneltä se oli, kuulemma äidiltään. Yhtäkkiä vastaus olikin, että siskoltaan, joka laittoi oman miehensä kännykästä viestiä. Tässä vaiheessa mua rupes jo ärsyttämään todenteolla, koska tosta miehestä näkee milloin se kusettaa. En todellakaan tiennyt, että itkeäkkö vaiko nauraakko, miksei voinut vaikka pitää vaan suuntaan kiinni, eikä ladella tollasia typeriä valkoisia valheita ? :D

Viimein Kriden äiti tuli meille, vahtimaan Altsua. Me päästiin lähtemään ja päässäni vain pyöri, että mikä se yllätys oikein on ? Kuulemma mennään Turkuun, okei. Ajettiin vanhaa turuntietä ja lopulta mentiin motarille Turkuun päin. Jossain vaiheessa ajoimme motarilta pois, huoltoasemalle. Se oli kiinni, joten lähdimme TAKAISIN Helsinkiin päin ?! Tässä vaiheessa mua rupes vaan naurattamaan, että joo o, oikein turkuunko ollaan menossa. Mitä lähemmäksi meidän kotia ajettiin sitä enemmän mua rupesi ihmetyttämään. Muutaman kilometrin päässä meidän kodista, Kridellä tuli kauhea vessahätä ?!?! Joten ajoimme kotiin päin. Olin ihan WTF mitä tää on ? Kride pysäytti auton meidän pihaan, ja kappas miksi mun äidin auto on vieraspaikalla ?! Silloin rupesi hälytyskellot soimaan. En meinannut uskaltaa tulla ulos autosta. En todellakaan tiennyt mitä tämä oli. Kride hoputti ja viittoi että tule jo. Nousin autosta ja otin mukaani pelkästään tärkeimmän, kännykän ja huulirasvan. Kride avasi oven ja mitä silmäni näkivätkään, BABYBOY ilmapallo !! WÄÄÄÄÄ !! Sitten esiin tuli ihania ystäviäni, kriden äiti ja sisko, minun äitini ja siskoni ja Altsu <3 

Ilmeeni oli varmasti jotain sanoin kuvaamatonta. Olin ihan shokissa ja järkyttynyt, hyvällä tavalla (olen vieläkin). En tiennyt itkeäkkö vai nauraakko, olin niin onnellinen <3 Minulle ei ole ikinä järjestetty mitään yllätys juhlia. Nämä minä muistan koko loppu elämäni. Se tunne, kun huomaa miten rakkaita ja ihania ystäviä ja perheen jäseniä sinulla on, jo pelkkä ajatus saa kyyneleet silmään. Olen niin onnellinen kun omistan maailman ihanimmat ystävät ja perheen <3 Kaikki olivat tuoneet tulevalle vauvalle ihania lahjoja joita sitten kauheessa shokissa availin. Oli niin ihanaa nähdä kaikkia ystäviä vielä ainakin kerran ennen vauvan syntymää. Ystäviä pitäisi nähdä kyllä paljon useammin ! Herkut maistuivat ja näyttivät hyviltä, kaikki oli ihan mahtavaa, parasta <3 Ja koko nämä juhlat oli alunperin suunnitellut/keksinyt Kride. Olen kyllä todella todella kiitollinen miehelleni ja kaikille jotka järjestivät nämä ihanat juhlat minulle, ja tottakai kaikille jotka saapuivat paikalle <3 Lav juu ! Teitte tuosta päivästä ikimuistoisen, en olisi ikinä kuvitellut että minulle pidettäisiin yllätys juhlat taikka baby showerit ! Olen niin otettu ja niin onnellinen <3



















Suski

2 kommenttia:

  1. Muaki huijattiin viikko ennen vauvakutsuja :D. Ja sitten kävi niin, että miehen sisko, joka niitä järkkäsi laitto miehelle viestiä. No Patu käski mun sitten lukea viestin, kun luuli, että sen työkaveri oli laittanut jotakin. Kerkesin avaamaan whatsappin, mutta näin hyvin pienen osan viestistä.

    Arvasin sitten jo edellisenä päivänä, että mulle pidetään kutsut :D . Mutta ennen sitä aattelin, että ei kumminkaan oo mitään kutsuja vaan pääsenkin kylpyläreissulle Patun kanssa, kun sinne pitänyt viime joulusta saakka mennä. Yllätyin kuitenkin edes vähän, kun en tiennyt missä kutsut pidetään ja keitä kaikkia paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha :D se on kauheeta ku kaikki vaan huijaa :D mä nimittäin huomasin että mua huijataan mutta en tajunnu että miks ! vähän feil toi viesti juttu, onneks ei menny koko yllätys pilalle :)

      Poista